© CDV 2010-2020
© CDV 2010-2020
Muoti ja kauneusihanteet
Ranska oli 1700-luvulla muodin keskus, ja sen näyttämää tyylisuuntaa seurattiinkin kaikkialla Euroopassa. Kuninkaalliset ovat aina olleet kuuluisia suunnannäyttäjiä, ja varsinkin Marie-Antoinette oli omana aikanaan suuri tyyli-ikoni. Ranska olikin ensimmäinen maa, johon alkoi syntyä 1700-luvulla pieniä vaate-, peruukki- ja kosmetiikkapuoteja.
Aikakauden taidesuunnan rokokoon mukaisesti alettiin kauneusihanteena vaalia hoikkia naisia barokin pulleuden ihannoimisen sijaan. Vyötärön tuli olla kapea, yläosan pieni, sekä alaosan suuri ja hieman pyöreä, mikä näkyi selvästi ajan naisten pukeutumisessa. Myös korostava meikki, ja suuret ja näyttävät kampaukset kuuluivat 1700-luvun uudenlaiseen tyyliin.
CDV:ssä pelaajat voivat käyttää pukeutumisen suhteen mielikuvitustaan, eikä uusien muotioikkujen luominen ole kiellettyä, kunhan se sopii pelin ja aikakauden henkeen. CDV:ssä pelaajat yhdessä kehittävät jatkuvasti omannäköistään hovityyliä, joten tästä kannattaa käydä vilkaisemassa pelin lehdestä enemmän, josta löytyy ajottain uusia muotipäivityksiä. Jos hahmosi siis haluaa olla ajan hermoilla pukeutumisen suhteen, laita lehden artikkelit mieleen. Jokaista aikakauden pukeutumissäädöstä ei tarvitse noudattaa pilkun tarkasti: oman hahmosi pukeutuminen saa olla siis hieman vapaampaa, pohdi millainen pukeutusmistyyli sopii juuri sinun hahmosi asemaan ja luonteeseen (ja ota huomioon pelissä kulloinkin vallitseva hovityyli). Esimerkiksi oikeasti Ranskassa 1700-luvun loppupuolella hovissa käytettiin vielä pitkäänkin raskaita ja epämukavia hovivaatteita ja peruukkeja, kun taas kansan parissa valistusatteen myötä pukeutuminenkin alkoi keventyä (esimerkiksi miehet hylkäsivät peruukit ja naisten mekot kevenivät ja yksinkertaistuivat.) Perussääntönä on se, ettei hahmon pukeutumistyyli saisi poiketa liian paljon 1700-luvun muodista, eli pukeutumistyyli pitäisi olla edelleen tunnistettavissa aikakaudelle tyypilliseksi: naiset eivät saaneet käyttää housuja ja hiusten tuli olla yleisesti ottaen kiinni, eikä miehillä suvaittu julkista näyttäytymistä pelkässä aluspaidassa. Tämän lisäksi on tärkeää, että olet tietoinen pelin omasta muodin kehityssuunnasta.
Meikki ja hiukset
1770-luvun Ranskan hoviin kuuluivat naisten näyttävät kampaukset, jotka korkeudeltaan ja taidokkuudeltaan hipoivat huippua. Korkeus saatiin aikaiseksi toppauksella, joka saatettiin valmistaa esimerkiksi hevosen jouhista. Näyttävät kampaukset koristeltiin sulilla, hiuskoristeilla, helmillä, kankailla, nauhoilla, ruseteilla, kuivakukkasilla, hiuslisäkkeillä, täytetyillä linnuilla, pienoismalleilla... Kaikella mitä kuvitella saattaa. Usein kampaus myös puuteroitiin, ja sen lisäksi naisilla saatettiin puuteroida myös olkapäät sekä povi - kaikki mitä hame ei peittänyt. Näyttävien korkeiden ja topattujen kampausten lisäki naiset laittoivat hiuksiaan myös monin muun tavoin, vallitsevasta trendistä, omasta tyylistä ja iästä riippuen, kuten tavallisia, koristeltuja nutturoita, erilaisia kihara- ja korkkiruuvikampauksia, palmikoita jne. Yleisesti ottaen naisilla oli pitkät hiukset ja kampaukset olivat hyvin yksityiskohtaisia ja taidokkaita. Hyvin yksinkertaisia kampauksia (kuten tavallista tiukkaa nutturaa tai pitkiä suoria hiuksia auki) käytti vain kolmas sääty. Työläisnaiset yleensä sitoivat tukkansa kiinni, jotta se ei olisi haitannut työntekoa.
Vähitellen 1780-luvulle tultaessa suuret ja näyttävät hatut korvasivat korkeat, koristellut kampaukset ja hiustyylinä alettiin suosia omaa luonnollisen väristä tukkaa kiharilla.
Miehillä yleinen hiustyyli olivat puolipitkät hiukset, usein hieman lainehtivat ja sidottuna nauhalla siististi taakse. Peruukkeja käyttivät sekä miehet että naiset, mutta yleisesti ottaen se oli paljon yleisempää miesten kuin naisten keskuudessa. Varsinkin korkeampiarvoiset miehet käyttivät usein joko valkoista tai tummaa peruukkia, joka puuteroitiin. Valistusajan myötä miesten peruukinkäyttö väheni ja sen sijaan omien hiusten puuterointi naisten tapaan tuli suosioon.
Kasvonsa ehostivat sekä naiset ja miehet, ja ehostuksen tarkoituksena oli korostaa henkilön korkeaa asemaa. Kosmetiikan avulla voitiin myös piilottaa kasvojen epätoivotut "virheet", kuten arvet. Kasvojen tuli olla vaaleat, poskien ja huulten punaiset, kulmien tummat ja puilikuunmalliset. Myös kauneuspilkkuja käytettiin tosiinaan, ne oli tehty esim. satiinista ja ne liimattiin kasvoille haluttuun kohtaan.
Katso seuraavat videot ajan hiustyylistä ja ehostuksesta.
Varakkaiden naisten pukeutuminen
Mekkojen malli oli ylhäältä tiukka ja kartiomainen, alaosa oli yleensä leveä ja näyttävä. Vyötärön kapeus saatiin aikaiseksi korsetilla ja useilla alushameilla. Koristeellisuus saatiin aikaiseksi kirjailuin, rypytyksin, röyhelöin, pitsein, laskoksin ja rusetein. Mekoissa oli yleensä matala kaula-aukko. Kaula-aukon saumat koristeltiin pitsillä ja rypytyksillä, toisinaan saatettiin varsinkin päivämekoissa käyttää myös ohutta huivia (fichu) peittämään paljasta pintaa ja suojelemaan ihoa auringolta. Hihat ylsivät vaihdellen eri kohtiin esimerkiksi hieman yli kyynärpään ja olivat usein hihansuusta leveitä ja koristeellisia.
Robe à la française oli yksi tyypillisimmistä 1700-luvun mekkotyyleistä, mutta sen epäkäytännöllisyyden takia myös muita mekkotyyppejä käytettiin paljon. Mekon yläosa oli edestä avonainen ja se täytettiin koristellulla kolmion mallisella jäykällä kankaanpalalla, stomacherilla, jonka tarkoituksena oli luoda illuusio kapeasta vyötäröstä. Robe à la française -mekkoon kuului myös laskos, joka lähti selästä sekä näyttävä erillinen hame, joka näkyi stomacherin tapaan mekon avonaisen etumuksen alta, sekä leveät, yleensä kyynärpäähän yltävät hihat. Mekon leveys saatiin yleensä aikaan pannierilla (side/pocket hoops), eli ns. vannehameella, joka puettiin päälimekon alle.
Toisen hyvin tyypillisen mekon, Robe à l'anglaisen, yläosa oli yhtenäinen/suljettava robe à la françaisen avonaisen miehustan sijaan ja takaosan laskos oli kiinnitetty vasta hameen alaosaan, ei selkään. Hihat sen sijaan olivat samanlaiset, ne ylsivät usein kyynärpäähän ja niissä saatettiin käyttää koristeellisia valehihoja. Robe à l'anglaise oli mukavampi ja käytännöllisempi, koska sen alla ei käytetty vannehametta. Polonaise-tyylisen mekon helma oli "kerätty" ylös, jolloin mekosta tuli lyhyempi, paljastaen koristeellisen (alus)hameen ja sukat sekä kengät. Myös eräänlaisia musliinista tai muusta kevyestä kankaasta tehtyjä mekkoja saatettiin pukea aamu- ja päiväkäyttöön (Gaulle, eli Chemise à la Reine-mekko). Nämä yleistyivät 1780-luvulle tultaessa.
1700-luvulla pukeutumisessa käytettiin paljon kerroksia. Paitamainen, valkoinen pellava-alusmekko eli chemise puettiin päälle ensimmäiseksi. Sen tarkoitus oli suojata sen päälle puettavia vaatteita ihon hieltä ja kosteudelta, sekä samalla itse ihoa karkeammilta tekstiileiltä. Chemiseä oli helppo pestä ja oli tärkeää, että se oli aina puhdas. Seuraavaksi päälle puettiin polvisukat, jotka kiinnitettiin paikalleen sukkanauhoilla. Tämän jälkeen päälle puettiin ensimmäinen alushame (ns. under-petticoat) säädyllisyyden takia, mutta myös kylmemmällä tuomaan lämpöä sekä toisaalta muhkeutta mekon alaosaan. Se kiinnitettin paikalleen vyötäröltä. Luutettu korsetti puettiin päälle tämän jälkeen. Se loi vyötärön muodon ja kohotti rintamusta. Ylhäisönaisten korsetit kiinnitettiin takaapäin. Tämän jälkeen voitiin asusta riippuen laittaa paikalleen joko ylempänä mainittu pannier, jota käytettiin tuomaan pukuun erityisesti leveyttä. Pannieria käytettiin esim. hoviasun ja robe à la françaisen kanssa. Pannierissa saattoi olla myös taskut. Vaihtoehtoisesti voitiin pukea päälle myös ns. lantiomakkara eli false rump, joka toi muhkeutta lantioille ja erityisesti taakse. False rump yleistyi erityisesti 1770-luvulle mentäessä. Kaiken tämän päälle puettiin vyötäröltä sidottava toinen alushame (ns. petticoat), jonka tehtävänä oli edelleen tuoda asuun muhkeutta, mutta myös muotoa, ja riippuen vuodenajasta, myös lämpöä. Jos kyseessä oli robe à la française, laitettiin seuraavaksi paikalleen stomacher, kankaanpala, joka näkyi itse mekon alta. Sitten tuli viimeisen alushameen vuoro. Tämä ns. over-petticoatin oli tarkoitus näkyä itse mekon alta tai vaihtoehtoisesti toimia ns. ainoana alaosana esimerkiksi lyhyen takkimaisen yläosan, caracon kanssa. Tämä hame, over-petticoat, alushameineen (ja alusmekkonsa chemisen kanssa) oli siis mukana useimmissa tyypillisimmissä tämän ajan asuista. Sen kanssa voitiin yhdistellä sitten yläosia ja mekkoja, joista moni paljasti hameen näkyville. Moni yläosa ja mekko siis ikään kuin heitettiin over-petticoatin päälle. Esim. robe à la françaisen päälimekko oli melkein kuin nykyinen aamutakki tai pitkä paitamekko, joka jätettiin auki edestä paljastaen näin stomacherin, johon se kiinnitettiin sekä over-petticoatin, hameen. Näkyvillä olevat hame ja stomacher olivat joko samaa tai kontrastikangasta itse päälimekon kanssa. Myös robe à l'anglaise paljasti over-petticoatin, tosin robe à l'anglaisen toisesta muodosta, ns. round gownista, over-petticoatin paljastama edessä oleva avaus puuttui.
Epämuodollisemmassa pukeutumisessa voitiin käyttää caracoa, lyhyttä tai reisipituista takkimaista yläosaa, jossa oli pitkät tai 3/4-pituiset hihat. Se saattoi olla selästä joko vyötäröä myötäilevä, kuten robe à l'anglaise tai siinä saattoi olla laskos robe à la françaisen tapaan. Jos se oli auki edestä, sen kanssa käytettiin stomacheria. Caracoa käytettiin niin ikään over-petticoatin kanssa. Brunswick oli toinen epävirallisempi asu, jossa oli takkimainen, reisipituinen yläosa korkealla kaula-aukolla ja hupulla. Hihat olivat pitkät ja kapeat. Brunswickia käytettiin yhteensopivan over-petticoatin kanssa. Sekä caraco että brunswick muodostuivat työläisten vaatetyylistä, mutta niissä käytettiin hienompia kankaita ja koristeluita. Muita asuja, joissa yhdistyi takkimainen yläosa ja over-petticoat, oli esim. ns. pet-en-l’air. Pierrot-niminen takki tuli muotiin 1780-luvulla. Myös ratsastaessa, kävellessä tai matkustaessa saatettiin käyttää omanlaisiaan, tunnusomaisia käytännöllisiä asukokonaisuuksia, jotka muistuttivat miesten vaatteita (ns. riding habit ja redingote).
Kengissä oli kaartuvat korot, ja ne oli yleensä valmistettu joko nahasta tai jäykästä kankaasta. Kengät oli päällystetty esim. silkillä tai muulla hienommalla kankaalla, ja kenkien tuli sointua asuun tai tuoda siihen kontrastia. Kengästyylejä oli erilaisia, esimerkiksi ns. mulesit, korolliset tohvelit. Kengät kiinnitettiin mm. nauhoilla ja soljilla. Soljet voitiin valmistaa hopeasta tai kullasta tai halvemmista metalleista.
Kuten kampauksetkin, hatut olivat hyvin koristeellisia ja näyttäviä, ja 1780-luvulle tultaessa korvasivat vähitellen 1770-luvun suuret ja mahtailevat kampaukset. Hatut saatettiin koristella esimerkiksi nauhoin, sulin, kuivatuin kasvein tai turkein.
Suosittuja asusteita olivat viuhkat, päivänvarjot, kävelykepit (niin miehillä kuin naisilla) sekä korut (tyypillisimpiä koruja olivat näyttävät jalokivet ja valkeat helminauhat). Ns. fichu, valkoinen (silkki)liina, tuli muotiin erityisesti 1770-1780-luvuilla. Se kiedottiin paljaan kaula-aukon päälle. Erityisesti vanhemmat naiset suosivat fichuja hovissa. Myös alemman luokan naiset käyttivät fichuja, tosin halvemmista kankaista valmistettuina.
Vaikka Ranska oli muodin suunnannäyttäjä, tyylisuunnat ja asujen nimitykset kuitenkin vaihtelivat maittain.
Alta löytyy kuvauksia erilaisista 1700-luvun mekkotyyleistä. Sama infopaketti löytyy myös foorumilta ja sen on koonnut CDV:n oma muotiasiantuntijamme Helmikana. Kaikkien asujen esittelyt on tiivistetty ja jokaisesta asusta löytyy rynsaasti eri variaatioita. Erittely onkin osviittaa antava, eikä kiveen kirjoitettu.
Robe de Cour/Grand habit
Hoviasu. Virallisin ja juhlallisin asu, joka levisi ympäri Eurooppaa. Säilyi lähes muuttumattomana 1600-luvun lopulta lähtien. Miehusta oli tiukaksi luutettu ja takaa nyörityksin suljettava, jolloin alle ei puettu korsettia. Takanyörityksen ansiosta sileä miehusta pystyttiin koristelemaan runsaasti jalokivin ja röyhelöin. Pääntie oli avoin ja pyöreä, paljastaen olkapäät. Irrotettavat hihat olivat 1/2-mittaiset ja runsaat pitsi- ja röyhelökerrokset peittivät niitä aina olkasaumausta kyynärtaipeeseen saakka. Miehusta ja hame olivat erilliset. Hameen alle puettiin leveät grand pannierit, jotka olivat parhaimmillaan jopa 3 metriä leveät, mutta litistetty edestä ja takaa. Edestä avoin päällyshame, jonka painopiste oli takana. Laahus kiinnitettiin joko keskelle taakse tai annettiin laskeutua olkapäiltä.
Esiintyminen hovin juhlallisuuksissa jossain muussa kuin hoviasussa olisi ollut skandaali.
Huomaa, että Englannissa hoviasu oli erilainen kuin muualla Euroopassa.
Esittelyasu
Naisten mustasta sametista valmistettu hoviasu, jota käytettiin kun henkilö ensikertaa esiteltiin kuninkaalle ja kuningattarelle. Kertakäyttöinen asu, joka saatettiin myydä seuraavalle. Poikkeuksena hoviasusta, miehusta oli niin pieni, että selän nyöritykset jättivät valkoisen alusmekon, chemisen, näkyviin.
Mantua
Yhtenäisestä kankaasta tehty mekko, joka laskostetaan kantajansa päälle. Helpottaa arvokkaiden kankaiden käyttöä puvuissa ja mahdollistaa materiaalien uudelleenkäytön sekä monipuolisen puvun muodistuksen. Puku suljettiin ja avattiin edestä. Englannissa omaksuttiin hovipuvuksi. Muodissa etenkin vuosisadan alussa. Alunperin kotiasu. Alle puettiin edestä ja takaa litistetyt pannierit, jotka levenivät sivuille. Keskellä takana oleva laahus oli joko yhtenäisesti leikattu osa päällyspukua tai erikseen kiinnitettävä ja irroitettava kappale. Laahus oli kapea laskostuksen tai nostojen ansiosta. Helma oli täysipitkä.
Robe de Volante
Olkapäiltä vapaasti laskeutuva säkkimäinen puku. Selässä runsaat ja monimutkaiset laskokset, joita kutsuttiin maalari Antoine Watteaun mukaan Watteau-laskoksiksi. Hihat olivat 3/4-pituiset. Ideaali suurten printtien esittelyyn. Alunperin kotiasu, johon päästiin sujahtamaan. Helma oli täysipitkä. Muodikas vuosisadan toisen neljänneksen aikana. Puettiin leveiden pannierien kanssa.
Robe à la Française
Ranskalainen asu. Kuten Robe de Volante, mutta puvun etumus oli tyköistuva ja päällyshame halkaistu edestä, jotta koristeellinen alushame saatiin näkyville. Helma oli lyhyt ja paljasti jalkaterät. Puettiin leveiden pannierien kanssa ja hihat 3/4- tai 1/2-pituisia. Suljettiin ja avattiin edestä. Selän Watteau-laskosten alla puvussa oli usein nyöritykset, joiden avulla asua voitiin kiristää ja varmistaa miehustan tyköistuvuus säkkimäisestä selästä huolimatta. Muodissa vuosisadan 1/3 jälkeen aina vuosisadan loppuun saakka. Robe à la Française oli toiseksi juhlavin asu heti hovipuvun jälkeen.
Robe à la Polonaise
Todella lyhythelmainen asu, jonka päällyspuku oli yhtenäinen. Helma on kupolimainen ja takaa jaettu kolmeen osaan nostojen avulla. Helma oli puoleen sääreen tai nilkkaan saakka. Nostot voitiin kiinnittää koristeellisilla nauhoilla selkäosassa oleviin nappeihin tai tasseleihin. Puku avattiin ja suljettiin edestä. Hihat 1/4- tai 1/2-mittaiset.
Robe à l'Anglaise
Englantilainen asu. Huomattavasti yksinkertaisempi kuin Française tai Polonaise. Helma oli pitkä ja runsaasti laskostettu. Hame osuus oli edestä avoinna, paljastaen alushameen. Päällyshame yleensä alkoi vasta lanteiden sivuilta ja oli voimakkaasti laskostettu taaksepäin suuntautuvin laskoksin. Hameen kanssa puettiin usein lantiomakkara tai ns. false rumppa, tuomaan lisää leveyttä lanteiden ympärille ja eritoten taakse.
Miehusta oli edestä suljettava ja selkäosa oli alunperin mantua-tyylisesti laskostettu. Selkä ja hameosuus olivat yhtenäisestä kappaleesta, kunnes vuosisadan loppupuolella selkäkappaleet kapenivat voimakkaasti ja leikattiin erillisenä osana toisistaan sekä hameesta. Hame oli täysipitkä, mutta voitiin pukea myös nilkkapituisen alushameen kanssa. Hihat ovat pituudeltaan täysipitkät, 3/4- tai 1/2-pituiset.
Muodikas vuosisadan viimeisellä puoliskolla.
Robe à l'Anglaise retroussee
Sama kuin yllämainittu, mutta helmat on nostettu polonaise-tyyppisesti ylös joko nauhojen tai helman sisään piilotettujen koukkujen avulla.
Robe à la Piemontaise
Kuten robe a la Française, mutta laskostettu selkäkappale on erillinen. Viittamainen selkälisäke on leikattu yhdestä kappaleesta hameen kanssa, mutta ommeltu erikseen kiinni selän yläreunaan, juuri pääntien alle. Asu oli muodikas lyhyen aikaa 1770-luvun lopulla ja 1780-luvun alussa.
Robe Levite
Yhtenäinen ja pitkähihainen aluspuku, jonka päälle puettiin väljä, lyhythihainen ja shaalikauluksinen päällyspuku. Päällyspuku on suljettu edestä ja miehusta on leikattu erikseen hameesta. Väljät kerrokset vyötettiin shaalilla vyötäisiltä tai ylälanteilta. Itämaiset koristeet ja kontrastiset värit olivat suosittuja. Aluspuvun helma oli lyhyempi kuin laahuksellinen päällyspuku. Muodikas 3/4-vuosisadan jälkeen.
Robe Circassienne
Välimuoto Leviten ja Polonaisen väliltä. Päällyspuvun miehusta ja hameosuus on leikattu yhtenäisistä kappaleista ja nostettu takaa ylös nauhojen tai koukkujen avulla. Edestä avoin päällyspuku on suljettu vain rinnan päältä ja aukenee helmaa kohden. Päällyspuvun hihat ovat lyhyet 1/4-mittaiset ja niiden alta tulevat aluspuvun 1/2-, 3/4- tai täysipitkät hihat. Circasiennen alle voitiin pukea leveät pannierit sekä false rumppa. Muodollisempi ja koristeellisempi kuin Levite tai Polonaise. Muodikas 3/4 vuosisadan jälkeen.
Sultana
Väljä vaalea aluspuku, jonka päälle puettiin väljä epäsymmetrisesti edestä suljettava päällyspuku. Tyypillisesti tasselein sekä turkiksin koristeltu muodikas kotiasu. Sultanassa ei esiinnytty kodin ulkopuolella, mutta siihen on usein pukeuduttu maalauksissa. Aluspuku voitiin vyöttää lanteilta tai vyötäisiltä shaalin avulla, mutta ei päällyspukua. Asua käytettiin lävitse koko vuosisadan.
Robe à la Turque
Turkkilainen asu jossa yhdistyvät Sultana, Levite ja Circasienne. Fantasia-asu, joka muodostui useista kerroksista ja eksoottisista yksityiskohdista. Aluspuvun päälle puettiin puoliksisuljettu välipuku, joka voitiin jättää miehustasta puoliksi avoimeksi ja helma voitiin nostaa ylös. Lanteille aseteltiin metallivyö tai shaali. Päälle puettiin turkissomisteinen päällyspuku.
Muodikas 3/4-vuosisadan jälkeen.
Robe a la Turque nimellä voitiin kutsua myös mitä hyvänsä asua, johon kiinnitettiin tasseli tai muu eksoottiseksi mielletty detalje.
Chemise-asu/Chemise à la Reine
Musliinista tai muusta kevyestä materiaalista valmistettu vaalea mekko. Pyöreä pääntie ja poimulangoille koottu miehusta sekä hihat. Vyötäisille saatettiin pukea värillinen shaali. Yksinkertainen asu jonka alle ei puettu korsettia. Rento vapaa-ajan asu, joka tuli muodikkaaksi 1780-luvulla.
Katso video naisten pukeutumisesta.
Varakkaiden miesten pukeutuminen
Miesten puvut olivat yhtä kirkkaita ja koristeellisia kuin naisten asut. Englantilainen miesten tyyli oli askeettisempaa, vaatteissa käytetyt materiaalit olivat tummempia ja yksinkertaisempia kuin Ranskassa, jossa puvuissa suosittiin ohuita silkkipukuja runsaine koristeluineen pastellisävyjen kirjossa. Asukokonaisuuteen kuuluivat lähes aina pitkähihainen paita, liivi ja sisällä käytettävä takki sekä polvihousut. Aluspaita oli yleensä valkoinen ja siinä oli koristeellinen kaulus sekä leveät ja koristeelliset hihat, jotka näkyivät liivin ja takin alta. Liivi ylsi 1700-luvulla lantioon asti ja lyheni vähitellen seuraaville vuosikymmenille mentäessä. Liivien napitukset olivat useimmiten yksirivisiä ja kankaat taitavasti kirjailtuja. Liivin päällä pidettävä takki ylsi polvitaipeeseen asti. Sen hihat olivat 1770- ja 1780-luvulla niin kapeita, että käsiä saattoi olla jopa vaikea liikuttaa. Takeissa oli liivien tavoin yksirivinen napitus, mutta takkeja pidettiin harvoin kiinni, koska koristeellisen liivin haluttiin näkyvän sen alta. Myös takki voitiin koristella kirjailluin ja koristeellisine nappeineen.
Polvihousut olivat väriltään usein asukokonaisuudessa käytettävän takin tai liivin kanssa saman värisiä. Polvihousujen kanssa pidettiin aina pitkiä sukkia, useimmiten nilkkakenkien kanssa valkoisia ja saappaiden kanssa vaaleanharmaita sukkia. Polvihousut voitiin valmistaa esim. silkistä. Ratsastushousuissa käytettiin mm. nahkaa tai muita, kestävämpiä materiaaleja. 1770-1780-luvulle tultaessa polvihousujen siluetti myötäili miesten pukuejn solakampaa mallia, ja kuten takitkin, saattoivat olla hyvinkin kapeita ja vartaloa myötäileviä.
Kengät oli tehty miehillä usein nahasta, mutta ”hienostomiehet” saattoivat käyttää myös kangaskenkiä. Värit olivat usein mustan, ruskean tai harmaan eri sävyjä, kangaskengissä värit voisivat toistaa myös pukukokonaisuuden sävyä, ja niitä saatettiin koristella esim. kirjailuin ja rusetein. Nilkkakengissä oli suht korkea, leveä korko sekä solki, joka oli tehty hopeasta tai kullasta, tai useimmiten halvemmista metalleista. Ne koristeltiin jalokivin tai värjätyllä lasilla, ja niiden kulta-aikaa olivat 1760-1780 -luvut. Saappaitakin käytettiin, varsinkin ulkona.
Miesten aluvaatteisiin kuului löysä aluspaita, joka ylsi polviin asti. Aluspaidan päälle puettiin polvihousut ja aluspaita, ja paidan kaulukseen sidottiin koristeellinen kangas/"kravatti". Paita oli valkoinen ja tehty pellavasta, sen hihat olivat leveät mutta kiristetty jälleen ranteen kohdalta, jolloin hihoista tuli puhvittavat. Paita vedettiin ylle ja sidottiin kiinni niskasta muutamalla napilla. Varakkaimmilla aluspaita saatettiin koristella kirjailuin ja röyhelöhihoin. Näiden päälle tulivat takki ja liivi, joita ilman ei ollut suvaittua näyttäytyä. Ulkona voitiin käyttää päällystakkia asukokonaisuuden päällä. Päällystakit oli usein tehty villasta tai muista kestävistä materiaaleista, ja niiden kaulukset voitiin nostaa suojaamaan tuulta ja sadetta vasten. Päällystakit ylsivät alle polven.
Hattuja käytettiin ulkona, sisällä ne kuului ottaa pois niin kuin nykyäänkin. Hattuina käytettiin joko kolmi- tai kaksikolkkahattuja, useimmiten väriltään mustia tai harmaita.
Hovipukeutumiseen kuului ns. hovimiekka, jossa oli ohut terä sekä erittäin koristeltu kahva ja huotra, ja se roikkui vartalon sivulla.
Katso video miesten pukeutumisesta.
(Victoria and Albert Museum, London)
(Victoria and Albert Museum, London)
Vähitellen valistuksen ottaessa jalansijaa ja rokokoon alkaessa väistyä uusien tyylisuuntien tieltä, myös miesten asut muuttuivat yksinkertaisimmiksi ja vähemmän mahtailevammiksi. Koristeelliset, kirjaillut silkki- ja samettiasut miehillä korvaantuivat vähitellen villasta tehdyillä, räätälöidyillä ja yksilöllisillä vaatteilla. Liivit lyhenivät ja takeista tuli tyköönistuvampia.
Kolmannen säädyn pukeutuminen
Kolmannen säädyn vähätuloisempi väki pukeutui yksinkertaisempiin, käytännöllisempiin ja värittömämpiin, tummempiin vaatteisiin, mutta yleistä muotia seuraten. Heidän vaatekankaansa olivat usein halvempia, kuten puuvillaa, villakangasta ja pellavaa ja kankaiden värit hillitympiä, sillä väripigmentit olivat kalliita. Pukeutuminen oli laatueroista huolimatta kuitenkin melko samanlaista ylimystöön verrattuna: miehet käyttivät polvihousuja (varakkaammat, ylemmät luokat) tai pitkiä housuja (talonpojat, työläiset), liivejä, paitoja ja takkeja, naiset alusmekkoja, alushameita, korsetteja, mekkoja tai takkimaisia yläosia alushameen kanssa.
Käytännöllisyyden takia esimerkiksi naisten hameet (over-petticoat) ylsivät usein vain nilkkojen kohdalle ja päälimekko oli saatettu kerätä ylös. Over-petticoatin (katso yllä, rikkaiden naisten pukeutuminen) kanssa puettiin ns. bedgown (myös shortgown), T-mallinen, löyhä, reisipituinen yläosa, joka voitiin sitoa edestä. Se oli käytännöllisempi (ja halvempi) kuin pitkä mekko. Ikäänkuin hyvin lyhyt aamutakki. Ns. päälialushame (over-petticoat) oli usein samaa väriä ja kuviointia bedgownin kanssa. Myös varakkaammat naiset saattoivat käyttää bedgownia aamuisin kotona. Naisilla yleisiä olivat myös esim. olkihatut, lyhyet hupulliset viitat, lämmittävät mutta sormet paljastavat käsineet, hilkat hiusten suojana, fichun-kaltaiset huivit tuomassa lämpöä ja säädyllisyyttä ja suojaamassa auringolta sekä esiliinat. Miehet saattoivat usein käyttää myös lyhyempiä takkeja ja erityisesti merimiehet täyspitkiä housuja. Kolmikolkkahatut olivat vähemmän koristeellisia samoin kuin aluspaidat ja kravaatitkin, joista puuttuivat röyhelöt ja muut koristelut. Solkikenkiä käytettiin, sekä naiset että miehet, tosin ilman solkia, jos niihin ei ollut varaa. Saappaita saatettiin myös käyttää, erityisesti miehet, jotka tekivät töitä hevosten kanssa.
Rikkaammat kolmannen säädyn kansalaiset saattoivat pukeutua ylimystön tapaan hyvin kalliisiin materiaaleihin ja heidän elämänsä muistutti muutenkin paljon ylimystön elämäntapaa.
Palvelijoiden pukeutuminen
Palvelijat, niin palatsissa kuin muuallakin, pukeutuivat koruttomasti mutta siististi. Yleensä palvelijan tuli itse kustantaa vaatteensa, mutta esillä olevat miespalvelijat, kuten lakeijat ja hovimestarit, saivat asunsa työnantajaltaan. Nämä asut olivat yleensä hienompia kuin tavallisen palvelijan, vaikka edes miespalvelijan asut eivät koskaan saaneet olla liian hienoja tai koristeellisia. Yleensä naispalvelijan tunnisti esiliinasta, fichun kaltaisesta huivista pääntiessä sekä hilkasta yksinkertaisen kampauksen päällä. Samantyyliseen asuun saattoi pukeutua kuka tahansa muukin työläisnainen.
On huomattavaa, että esim joissain hovin ammateissa ei pidetty ollenkaan palvelijan asua. Esimerkiksi haukankasvattaja pukeutuu normaalin työläisen vaatteisiin, kun taas neuvonantajia tai kotiopettajia ei voida pitää palvelijoina, joten he pukeutuvat tavallisten aatelisten tavoin. Näissäkin toki on huomattava alhaisempi asema, eivätkä siis kyseisten ammattien edustajat pukeutuneet koskaan hienommin kuin aateliset itse.
Katso video "Getting dressed in the 18th century - working woman".
Lasten pukeutuminen
Lapset puettiin usein aikuisten tavoin, mutta yksinkertaisempiin ja vähemmän koristeellisempiin asuihin.
