Kulttuuri ja elämäntavat

Heräät aamulla siihen, että verhot on nostettu kauniisti syrjään ja kirkas puolenpäivän aurinko paistaa kasvoillesi. Huomatessaan sinun heränneen, huoliteltu palvelija kumartaa sinulle hienoisesti ja auttaa sinut sitten pukeutumaan. Yllesi ujutetaan monen kilon painoinen taftipuku, ja kun kampauksesi on taidokkaasti viimeistelty, olet valmis tähän päivään. Käyt kävelyllä palatsin puutarhassa, syöt sitten seitsemän ruokalajin aterian ja sen jälkeen istahdat tyytyväisenä divaanisohvalle ja kuuntelet nautiskellen tuoreimmat juorut. Illalla juhlit läpi yön kestäviä naamiaisia ja lysähdät lopulta tyytyväisenä pehmeään sänkyysi. Ja sama kaava jatkuu, ja jatkuu, ja jatkuu… Ja hovin suuri koneisto hyrrää käynnissä yötä päivää.

Elämä palatsissa

Aateliston arki

Versaillesin palatsin aatelisten arki oli tavalliseen kansalaiseen verratuna yhtä juhlaa. Raha kului pääosin kuninkaallisten ja hovin aatelisten päivittäisiin menoihin ja ilonpitoon. Palatsissa kävikin päivittäin kymmenittäin onnenonkijoita: kosmetiikanmyyjiä, poppamiehiä, intialaisia kangaskauppiaita, jotka myivät tavaraa niin sanotussa Kuningattaren portaikossa. Hovissa tuhlailevaa elämäntapaa ei katsottu pahalla. Tavaraa hankittiin hetken mielijohteesta, eikä ollut lainkaan tavatonta että yhtä pukua käytettiin vain kerran. Jos se ei miellyttänyt enää huomenna, se sai joutaa roskikseen. Tuhlailun vuoksi moni aatelinen oli jatkuvasti veloissa ja mahdolliset pelivoitot käytettiin usein velkojen maksuun.

Kansa ei tietenkään ymmärtänyt hovin ylenpalttista kulutusta ja tuhlailevaa elämää, mikä sai sen toisinaan osoittamaan mieltään melko rajustikin Ranskan hovia kohtaan.

Tietynlainen toimeettomuus tuntui olevan hovin aatelisten lempiharrastus - palvelijat kun tekivät suurimmat työt. He korjasivat kaatuneet juomasi, riisuivat sinut iltaisin kun nukuit seisaaltasi, kävivät hakemassa Pariisista sitä harvinaista juustoa, mitä sinun teki mieli kello kuusi aamulla ja korjasivat kampaustasi juhlinnan tuiskeissa. Sinun ei tarvinnut huolehtia mistään, sillä joka nurkassa seisoi hovimestari tai kamarineito, joka teki kaiken heti, kun niin toivoit. Elämä oli siis enemmän kuin luksusta: oli rahaa ja valtaa, ja niillä sai tiettävästi mitä halusi.

Ranskalaiset rakastivat ruokaa ja varsinkin hovissa herkuteltiin mitä ihmeellisimmillä ruokalajeilla. Ruuan valmistamiseen uhrattiinkin paljon aikaa ja rahaa. Puutarhojen lisääntymisen myötä myös erilaiset salaatit ja kasvikset yleistyivät ruokapöydässä, ja lounaana saattoikin toisinaan olla pelkästään kasvisruokaa. Teenjuonti oli yleinen muotivillitys, joka juonsi juurensa tuohon aikaan ihannoidusta Kiinan kulttuurista. Kahvi pysyi kuitenkin hyvänä kilpailijana teen rinnalla. Kahvin uskottiin poistavan päänsäryn ja tekevän juojastaan sivistyneen. Osa aatelisista kuitenkin paheksui kahvinjuontia ja piti sitä myrkyllisenä.

Aateliset tunsivat usein toinen toisensa, sillä palatsin piirit olivat usein pienet. Uusimmat tulokkaat voivat pelimaailmassa olla hieman pihalla, mutta tavallisesti piireihin sukellettiin pian yhteisten tuttavien kautta. Kuninkaalliset ja korkea-arvoiset aateliset oli tärkeä oppia tunnistamaan nopeasti. Yleisesti ottaen oman aseman ja maineen säilyttäminen oli vaativaa työtä.

Juhliminen ajanvietteenä

Juhlat olivat yleisiä Versaillesin hovissa ja niitä järjestettiinkin hyvin usein. Oli erilaisia illanistujaisia, naamiaisia, tanssiaisia ja peli-iltoja. Kunnon syitä ei juhlille välttämättä edes ollut, oli vain tarkoitus pitää hauskaa ja syödä ja juoda hyvin.

Juhlissa tanssittiin erilaisia parinvaihtotansseja ja hovitansseja (kuten menuettia ja gavottia), pelattiin ja pidettiin hauskaa. Tarjolla oli erilaisia herkkuja ja juomia, ja hovin taidokas orkesteri piti huolen siitä, ettei musiikki loppunut kesken. Samppanja oli suosittu juhlajuoma, jota hävisi juhlaväen kurkkuun tynnyreittäin yhden illan aikana.

Naamiaiset olivat myös suosittu juhlamuoto, jolloin kuninkaallisetkin saivat irrotella ilman tunnistusta. Juhlien isäntäparin oli kuitenkin oltava tietoinen toistensa asuista, jotta saattoivat hoitaa velvollisuutensa avaamalla tanssiaiset yhteisellä ensimmäisellä tanssilla.

Seurapiireissä seuraleikit olivat suosittuja ajanvietteitä. Niihin osallistuivat niin miehet että naiset, ja niitä leikittäessä unohdettiin usein arvot ja sukupuolet, jotka muuten kahlitsivat henkilön hillittyyn muottiinsa. Suosituimpia seuraleikkejä olivat esimerkiksi:

Kuvanarvaus, jossa henkilö piirtää jonkun asian tai esineen kuvan ja samalla muut yrittävät arvata, mitä tämä piirtää.
Ammatinarvaus, jossa joku esittää pantomiimina jotain ammattia ja muut yrittävät arvata, mikä ammatti on kyseessä.
Sanan selitys, jossa kulhosta nostetaan lappu, jossa lukeva sana pitää selittää parilleen, ja jonka parin täytyy arvata. Eniten sanoja oikein arvannut pari voittaa.
Kroketti, jossa pelaajat lyövät mailoillaan maassa olevia palloja pienien porttien läpi - aivan kuten nykyäänkin.
Korttipelit, esimerkiksi itse Ranskassa keksitty Blackjack. Korttipeleistä varsinkin rahapelit olivat suuressa suosiossa. Ja mitä sitä pelatessa, kun oli rahaa mitä tuhlata! Lisäksi pelivoitoilla maksettiin usein velkoja, jotka olivat aatelisilla yleisiä. Pelipöydissä esiintyi usein huijausta, mutta siitä ei ollut sopivaa puhua ääneen. Aateliston oli yksinkertaisesti hyväksyttävä se, että saattoivat menettää suuren omaisuuden vain huijatuksi tulemalla.

Muita suosittuja pelejä olivat esimerkiksi shakki, backgammon, biljardi ja domino.

Palvelijoiden elämä palatsissa

Hovin suuret juhlat ja hauskanpito koskivat tietenkin vain ylintä kastia, mutta myös palvelijoille oli oikeutettu vapaa-iltoja, jolloin he saivat järjestää juhlia ja levähtää hetkeksi raskaasta arjestaan. Riippuen palvelijan arvosta, hänellä saattoi olla toisinaan vapaapäiviä myös vapaailtojen sijaan. Loppujen lopuksi kolmannen säädyn elämä oli usein melko raskasta, työtä piti tehdä leipänsä eteen. Toisaalta, riippui ihan ihmisestä itsestään, millaisen tämä teki elämästään. Jos piti työstään ja osasi pitää hauskaa puutteista huolimatta, saattoi elämä tuntua yhtä tyydyttävältä kuin ylemmänkin säädyn elämä.

Palveluskunnan ja ylimystön elämäntyylit erosivat toisistaan tietenkin huomattavasti, mutta myös säätyjen sisällä oli paljon eroavaisuuksia. Kuninkaan päivä näytti aivan erilaiselta kuin aateliseksi nousseen hallinnon virkamiehen päivä, hovimestari eli taas erilaista elämää kuin palvelijanuraansa aloitteleva juoksupoika.

Palveluskunnan päivät olivat yleisesti ottaen melko kiireisiä ja työntäyteisiä. Vaatteet, vähäinen omaisuus, asuintilat ja ruoka tulivat työn puolesta. Hierarkia palveluskunnassa oli näkyvä, yhtälailla kuin se oli ylimystössäkin. Sen portailla nouseminen oli monen elinikäinen tavoite. Ylimystössä varsinkin oikeiden suhteiden luominen ja ylläpitäminen ja tärkeiden virkojen ja asemien hankkiminen vaati uutteraa ja jatkuvaa työtä.

Työtätekeville vapaa-ajan käsite oli aivan toisenlainen kuin juhlivalle aatelistolle, mutta osattiin toki myös alemmissa yhteiskuntaluokissa pitää hauskaa ja rentoutua. Julkiset tavernat, joissa ihmiset nauttivat alkoholia ja tapasivat toisiaan, keräsivät etenkin työläisluokan miehiä. Köyhemmän kansan viini ei kuitenkaan ollut yhtä vahvaa kuin ylimystöllä, ja naisten alkoholinkäyttöä ei katsottu hyvällä. Vuonna 1756 perustettiin Pariisissa ensimmäinen ravintola, joka kuitenkin eroaa siitä mitä me nykypäivänä ajattelemme ravintolaksi (ensimmäinen "nykyaikainen" ravintola perustettiin Pariisissa 1782).

Lisää eri yhteiskuntaluokkien elämäntavoista voit lukea yhteiskuntaosiosta. Ammateista taas voit lukea liittymisosiosta. Täältä voit lukea ihmisten elämästä 1700-luvun Pariisissa.

62f9bfd3208ea02862e118bb4224f9db (1).jpg

Aatelisten koulutus

Kaikesta juhlinnasta ja hauskanpidosta huolimatta ylemmän kastin piireissä arvostettiin kuitenkin sivistyneisyyttä ja oppineisuutta. Lapsista haluttiin kasvattaa taitavia pikkuesiintyjiä jo nuorelta iältä lähtien. Tyttöjen haluttiin oppivan musiikkia, maalausta, piirtämistä ja ompelua, eikä todellakaan ollut haitaksi jos neito osaisi useampaakin lajia perusteellisemmin, perustaidon kun noista kaikista oli sivistyneen tytön hyvä osata. Tyttöjä valmistettiin täysin avioliittoon ja vaimona olemiseen. Pojista haluttiin voimakkaita ja komeita yksilöitä ja heitä kasvatettiin metsästämään, taistelemaan sekä sivistyneiksi oppineiksi. Pojille opetettiin kieliä ja maantietoa kuten oman maansa historiaakin. Pojat kasvatettiin täten perheen vahvaluontoisiksi päämiehiksi, jotka kykenivät huolehtimaan vaimostaan ja lapsistaan. Varkkaiden lasten perheellä siis usein oli oma kotiopettaja (jos perheellä tähän oli varaa), joka opetti nuorille kaikki tarvittavat tiedot ja taidot.

Kun pohja oli rakennettu, oli pojilla mahdollisuus lähteä jatko-opiskelemaan. Maksulliset yliopistot olivat edelleen vain miehille. Yliopiston opettajat olivat pelkästään miehiä, mutta nainen saattoi nousta tavalliseksi opettajaksi tai jopa kotiopettajattareksi jos niin halusi. Tietyt ammattikunnat vaativat korkeampaa koulutusta, kuten lakimiesten ja lääkärien ammatit. Etenkin rikkaista porvarisperheista saatettiin lähettää poikia opiskelemaan. Jotkut pojat taas lähetettiin sotilaskouluun, esimerkiksi Pariisissa sijaitsevaan École Militaireen, jos heistä toivottiin suuria sotasankareita.

Naisten opiskelua oltiin paheksuttu yleisesti menneinä vuosisatoina, mutta 1700-luvulla sitä saatettiin pitää jo sivistyneisyyden merkkinä, olihan suotavaa osata puhua sujuvasti kaikista puheenaiheista. Aatelisnaiset saattoivat saada oppinsa myös perheeltään tai lastenhoitajaltaan. Lukeneisuutta arvostettiin varsinkin ylemmissä piireissä ja kirjoja ja lehtiä luettiin paljon, joten ei ollut lainkaan mahdotonta että nainen ylsi tiedoissaan sekä taidoissaan yhtä korkealle kuin saman aseman miesluokan edustaja.

Kuitenkin, naisilla oli hyvin vähäiset mahdollisuudet saada korkeampaa koulutusta. Aatelisnaiset opiskelivat kyllä kotiopettajattariensa kanssa mm. taiteita ja koruompelusta, eli taitoja, joita hyvän vaimon oletettiin hallitsevan. Rikkaan porvariston lapset saattoivat saada vastaavanlaisen koulutuksen kotiopettajattarilta tai lastenhoitajalta.

Yleisimpiä hyväksyttäviä vapaa-ajan harrastuksia korkeamman säädyn parissa miehille olivat esimerkiksi kirjeiden kirjoittaminen, puheiden pitäminen, miekkailun harjoittaminen, tanssiminen, metsästys, jousiammunta, lukeminen, ratsastus ja kortinpeluu. Naisille yleisimpiä ajanviettotapoja olivat musiikki (esim. pianonsoitto), ompelu, neulonta, kirjeiden kirjoittaminen, maalaaminen, ratsastus, kortinpeluu, lukeminen sekä oopperassa ja juhlissa käyminen. Myös kävelyretket olivat naisille yleisempää kuin miehille ja siitä kehkeytyi melkein jo oma harrastuksensakin. Naiset vierailivat myös salongeissa.

Alempien luokkien koulutus

Kolmannen säädyn edustajille tarjottiin opiskelumahdollisuus kirkon tai hyväntekeväisyysjärjestöjen ylläpitämissä kouluissa. Papiston ylläpitämiä kouluja saattoi olla kuitenkin varsin harvassa, varsinkin koulut, jotka tarjosivat opetusta myös tytöille. Kouluissa opetettiin lähinnä vain lukemista, kirjoittamista, laskemista ja katekismusta. Tämän lisäksi järjestettiin sunnuntaikouluja, joissa keskityttiin lukemaan Raamattua. Pojat kävivät koulussa tyttöjä useammin. Mahdollisuudet käydä koulussa olivat kuitenkin pienet, sillä lapsia tarvittiin kotona töihin ja sisarusten vahtimiseen. Oli myös tavallista, että perheen vanhin lapsi lähetettiin kouluun, ja kotiin palatessaan hän opetti sisaruksiaan, ja ajoin myös vanhempiaan. Tämä johti siihen, että maaseudulla ylemmissäkin viroissa ei välttämättä osattu lukea ja kirjoittaa. Varakkaammat kolmannen säädyn edustajat huolehtivat lastensa koulutuksesta paremmin ja heillä oli siihen myös varaa.

Vanhemmiten ainoastaan hyvävaraisista kolmannen säädyn perheistä pystyttiin lähettämään nuoria yliopistoon, joissa oli kalliit lukukausimaksut. Köyhemmän kansan lapset kuitenkin jäivät tavallisesti ilman koulutusta, ja siirtyivät työelämään mahdollisimman aikaisin. Palvelijat ja asemaltaan alhaisemmat kolmannen säädyn edustajat osasivat harvemmin lukea tai kirjoittaa. Kuitenkin niille, jotka tarvitsivat työssään luku-, kirjoitus- tai laskentataitoja, oli näiden taitojen opettelu välttämätöntä.

Taiteet

Ranska oli 1700-luvulla johtava kulttuurimaa ja sen luomia uusia taidesuuntauksia seurattiin kaikkialla Euroopassa. Johtavia taide- ja tyylisuuntia olivat rokokoo ja myöhemmin klassismi.

Taiteessa kirkolliset aiheet nousivat jälleen suosioon ja maalauksia koristelivatkin Raamatun lukuisat aiheet. Kirkollisten aiheiden lisäksi taiteessa ihannoitiin myös antiikin kulttuuria. Versaillesin palatsissa antiikin ihailun saattoi nähdä niin jumalaiheisissa patsaissa, kattomaalauksissa kuin huoneiden nimissäkin.
Yleisesti muotokuvat yleistyivät runsaasti 1700-luvulla: muotokuvia tehtiin niin tavallisista ihmisistä kodin seiniä koristamaan kuin myös kuuluisista ja arvostetuista henkilöistä, kuten kirjailijoista, säveltäjistä ja kuninkaallisista.

Musiikki oli suosittua ja sitä soitettiin kuunneltiin melkein joka tilaisuudessa. Se sai ihmiset paremmalle tuulelle ja loi tunnelmaa lukuisiin iltoihin ja juhliin. Musiikkiharrastusta katsottiin rikkautena, varsinkin naispuolisilla henkilöillä. Tuohon aikaan musiikissa kiinnitettiin huomiota pääasiassa melodiaan ja soittimet olivatkin sen mukaisia. Vuosisadan suosituimpia soittimia olivat piano, viulu, sello, harppu, kitara ja huilu (joka kehittyi vasta 1700-luvun alussa, joten se oli varsin uusi ja kiehtova soitin.)
Ooppera oli ajan uusi villitys ja parempi väki kävi vähintään viikoittain oopperassa. Ooppera olikin lähinnä ylimystön harrastus ja sitä pidettiin teatteria sivistyneempänä taiteenmuotona. Rahvaan joukossa oopperasta yleistyi oma muotonsa ja lauletut näytelmät yleistyivätkin katukuvassa. Suosituimmat oopperat esittivät dramaattisia rakkaustarinoita, mutta myös komediat olivat yleisiä. Oopperan aiheita haettiin usein antiikista sekä Raamatusta.

1700-luvulla kirjat alkoivat kiehtoa ylimystöä Kirja oli esine, joka pystyi viemään lukijansa pakoon arjesta ja jonka avulla pystyi kokemaan seikkailuita, jotka olivat oman elämän ulottumattomissa. Tämän innostuksen saattelemana kirjapaino alkoi kehittyä ja kirjojen lukeminen sekä itse lukutaito yleistyivät. Tämä kiinnostus kirjoja kohtaan herätti uuden kirjallisuuden lajin, romaanin. Kirjojen ulkonäkö sai myös pelkistyä meille tutumpaan normaaliin muotoon, sillä aikaisemmin arvokkaina pidettyjä kirjoja oltiin koristeltu mitä hienoimmilla jalometalleilla ja kaiverruksilla, jotka nyt kysynnän yleistyestyessä muuttuivat luettavampaan ja pienempään muotoon.
Erityisesti ajan aatteen valistuksen johdattelemana tietokirjat sekä matkakertomukset yleistyivät huomattavasti.

Peleissä voi viitata sekä oikeasti eläneisiin että keksittyihin taitelijoihin. Tähän aikaan eläneitä merkittäviä taiteilijoita olivat esimerkiksi säveltäjät Mozart (1719–1787), Haydn (1732-1809) ja ranskalainen Philidor (1726-1795), kirjailijat ja runoilijat (ja näytelmäkirjailijat) Casanova (1725-1798), Goethe (1749-1832), Schiller (1759-1805) ja ranskalainen markiisi de Sade (1740-1814), ranskalainen toimittaja Marat (1743-1793) sekä monet ranskalaiset kuvataitelijat kuten Boucher (1703-1770) ja David (1748-1825).

Aatteet

Aatteena 1700-luvulla oli vallalla valistus. Se korosti järjen ja tiedon merkitystä, jolloin ihmisten tarve sivistää itseään kasvoi. Tämä 1600-luvun lopulla syntyneen aatteen päätarkoitus oli saada aikaan muutosta yhteiskunnassa vallinneisiin erinäisiin epäkohtiin, kuten itsevaltiuteen, säätyeroihin ja kirkon valtaan.

Useat valistusajattelijat kannattivat yksinvaltiutta, mutta sen piti olla valistunutta, eli järjenomaista. Kirkon ja hallitsijoiden arvostelu oli Ranskassa kuitenkin ankarasti kiellettyä ja maassa vallitsi tiukka sensuuri, joten valistuksen ajatukset ylsivät käytännössä suurimmaksi osaksi vain kasvatukseen. Lasten kasvatus tuli suureen rooliin ja lapsien oikeanlaisista kasvatusmenetelmistä ilmestyi monia opaskirjoja.

Kuuluisimpiin valistusajattelijoihin kuuluivat esimerkiksi suuri filosofi Immanuel Kant (1724-1804), järkeä taikauskon sijaan korostava Voltaire (1694-1778), kolmijako-opistaan tunnettu Montesquieu (1689-1755) sekä lasten kasvatukseen perehtynyt Rousseau (1712-1778). David Hume (1711-1776) oli suosittu merten tuolla puolen Skotlannissa, mutta hänen ajatuksiaan rantautui aina myös Ranskan kamaralle asti. Äskeisen filosofin innoittajina olivat olleet John Locke ja George Berkeley, joiden ajatukset elivät vielä 1700-luvun lopussakin elävästi.

Valistuksen aikana naisten asema alkoi parantua, kun naisten mielipiteisiin alettiin kiinnittää enemmän huomiota, vaikka he eivät edelleenkään vaikuttajan rooliin nousseetkaan. Etenkin salonkikulttuuri oli naisille hyvä tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun, sillä useimmat salonginpitäjät olivat naisia. Salongit olivat keskustelupaikkoja, johon kokoontui oppineita, sekä aatelistosta että rikkaammasta keskiluokasta, keskustelemaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista aiheista kuin myös taiteesta, filosofiasta ja kirjallisuudesta. Salonginpitäjien tehtävänä (joista osa saattoi nousta kuuluisiksikin salongeistaan) oli huolehtia vieraista ja keskustelun etenemisestä sekä useimmiten valita itse aiheet. Säätyeroja rikottiin, naisen asemaa tuotiin näkyviin ja yhteiskuntaa kehitettiin, ainakin keskustelun tasolla.

Tiukan sensuurin ja säätyerottelun takia valistus ei saanut Ranskassa ennen vallankumousta kunnon jalansijaa, mutta ihmiset pitivät aatteen aiheista, jotka sotkeutuivat hyvin ruokapöytäkeskusteluihin, kuten myös juhlissa pienimuotoisiin rupatteluihin. Valistus aatteena siis kyti koko ajan pinnan alla, sen kuitenkaan tulematta sieltä esiin.

Huom! Koska pelit kulkevat omalla painollaan, vallankumousta ei tule tapahtumaan tässä roolipelissä silloin, kun se oikeasti tapahtui menneisyydessä. Vallankumous joko tulee tai ei, sen päättävät pelaajat yhdessä ylläpidon kanssa.

Kirkko ja uskonto

Roomalaiskatolinen kirkko oli voimakas instituutti 1700-luvun Ranskassa ja siihen kuuluikin valtaosa väestöstä. Kirkolla oli vaikutusvaltaa kansaan, samalla tavalla kuin maallisella vallalla, eli maan hallitsijallakin, ja valtaa pitivät erityisesti paavi ja piispat. Maallisella ja henkisellä vallalla oli läheiset suhteet, tosin ristiriitojakin syntyi toisinaan Ranskan kuninkaan ja hallitsevan piispan välille. Valistusaika nousi kirkon valta-asemaa ja käsityksiä vastaan, korostaen tiedon ja järjen merkitystä hengellisyyden ja uskomusten sijasta. Valistusajattelijat olivatkin ajan pahimpia vihollisia moraalinsa vähitellen menettäneelle kirkolle.

Kuten muissakin Euroopan maissa, myös Ranskassa oli protestantteja, joita nimitettiin yleisemmin hugenoteiksi. Vuonna 1685 tapahtunut Nantesin ediktin peruuttaminen aiheutti kuitenkin hugenottien joukkopaon protestanttisiin maihin, kuten Englantiin, jolloin protestanttisuus väheni huomattavasti ja katolisen kirkon valta kasvoi aina valistusaatteen nousuun saakka.

Jumalanpalvelukset olivat myös Versaillesissa jokasunnuntainen tapa, mutta kaikki eivät siihen osallistuneet. Lisäksi messuja järjestettiin katolisen kirkkovuoden juhlapyhinä, kuten pääsiäisenä ja jouluna.

Plafond_chapelle_Royale_Versailles (2).j

Tieteet

Johtavan aatteen, valistuksen, takia taikauskoisuus väheni, ja mieltä askarruttaviin kysymyksiin alettiin etsiä enemmän järkiperäisiä vastauksia. Kirkon oppeja kyseenalaistettiin, ja innostus oppia lisää kasvoi. Ihmiset kehittivätkin itseään lukemalla, matkustelemalla ja pohdiskelemalla. Tieteet alkoivat kehittyä 1600-luvulla huomattavasti, muuttaen ihmisten maailmankuvaa.

Maapallon oltiin ennen ajateltu sijaitsevan maailmankaikkeuden keskipisteessä, mutta nyt Kopernikuksen ansiosta tämä maailmankuva muuttui. Maailma olikin aurinkokeskeinen, ja maapallo kiersi itse aurinkoa. Tähtitiede kehittyi jatkuvasti enemmän, ja tämän uuden löydöksen ansiosta se sai jatkuvasti uusia kannattajia ja tutkijoita, ja tämän myötä maapallon ulkopuolisesta ulottuvuudesta alettiin kiinnostua yhä enemmän.

Tähtitieteen tavoin, myös fysiikassa, filosofiassa, kemiassa ja lääketieteessä oli tapahtunut kehitystä. Lääketieteessä tietoa ihmisen kehosta ja sen toiminnasta saatiin ruumiinavausten avulla. Itse kirurgiaa ei juuri vielä harjoitettu, paitsi sodissa välskäreiden toimesta (joiden opit myöhemmin siirtyivät lääkäreille ja päinvastoin), sillä leikkausten onnistumisprosentti oli hyvin pieni; potilas kuoli usein verenhukkaan tai leikkauksesta seuranneeseen tulehdukseen. Leikkausoperaatio oli myös erittäin kivulias, sillä kunnon puudutus- tai nukutusaineita ei tähän aikaan oltu vielä keksitty. Myöskään työvälineiden ja käsien sterilisointia ei pidetty yhtä tärkeänä kuin nykyään, joten kuten mainittua, haavat usein tulehtuivat huonon hoidon ja epähygieenisten välineiden takia. 1700-luvulla tieto erilaisista taudeista ja sairauksista karttui, esimerkiksi jo 1600-luvulla kehitetyn mikroskoopin avulla, mutta karttunutta tietoa ei vielä pystytty juurikaan hyödyntämään käytännössä. Toimivia lääkkeitä oli keksitty vain hyvin vähän, mutta rohdoskaupat kukoistivat ja monet luonnonkasvit ja -yrtit toimivat pääasiallisina parannuskeinoina.

Uusia keksintöjä alkoi tulla nopeasti ja mainitsemisen arvoisia ovat esimerkiksi: elohopealla toimiva lämpömittari, ukkosenjohdatin (aiemmin tulipalojen suurin aiheuttaja oli ukkonen, jolloin johdattimen avulla näitä paloja pystyttiin ehkäisemään), kehruukone (mahdollisti nopean kutomisen) sekä öljylamput, joilla valaistiin palatsi kynttilöiden ohella.
Aikansa tiedemiehiin lukeutui mm. Gabriel Fahrenheit (lämpömittari), James Hargreaves (kehruukone), Thomas Newcomen (höyrykone), Benjamin Franklin (ukkosenjohdatin), Jacques Perrier (höyrylaiva) ja James Watt (paranneltu versio höyrykoneesta).

Kiinnostus filosofiaan oli moninkertaistunut valistuksen aikana, ja monet valistusajattelijat olivatkin filosofeja.
Kiinnostus historiaan, muita maanosia ja kulttuureja kohtaan lisääntyi ja matkakertomuksia luettiin paljon.
Myös luonnontieteiden harrastus yleistyi, kun valistuksen myötä haluttiin löytää tieteelliset selitykset luonnonilmiöille.